Asiakasuskollisuusjohtaja: Rakasta asiakkaitasi

Asiakasuskollisuusjohtaja: Rakasta asiakkaitasi

torstai 1. joulukuuta 2011

Olen nähnyt median tulevaisuuden

Väitin gradussani 1997, että sanomalehdistön loppupeli on alkanut. Lehdistö näki silloisen tilanteensa suhdannekuoppana, ja siksi se oli vuosituhannen vaihtuessa helppo tulkitakin, kun käyrät näyttivät taas plussaa. Trendi alla oli kuitenkin alaspäin ja syöksy vahvistui vuosi vuodelta. Suomessa sanomalehdistö on nyt keskittynyt ja tehostettu äärimmilleen, kuten loppupelin keskivaiheilla kuuluukin. Isoja ruumiita ei ole nähty. Vielä. Yhdysvalloissa niitä sen sijaan jo syntyy. Saksassa kaatui juuri ManRoland, yksi johtavista painokonevalmistajista.

Pudotus on toistaiseksi ollut hallittua, sillä korvaajaa ei ole löytynyt. Kakkua on syöty suunnasta jos toisesta, mutta killeri on puuttunut. Kunnes nyt.

Sosiaalisista medioista, erityisesti blogeista, on povattu pitkään lehdistön tappajaa. Esimerkiksi Huffington Post ja TechCrunch ovat kasvaneet yhden kirjoittajan operaatioista vakavasti otettaviksi medioiksi. Ja tulleet myydyksi huippuhintaan. Suomessa taas Arctic Startup on kasvanyt vakavasti otettavaksi mediaksi. Sanomalehdistöllä sen sijaan on ollut suuria vaikeuksia tienata sähköisillä palveluillaan.

Suuren yleisön suosikeiksi blogeista ei kuitenkaan ole ollut, sillä niitä on tähän asti luettu tietokoneella. Käyttökokemus ei ole ollut kummoinen. Lisäksi läppäri on hankala aamiaspöydässä tai ruuhkabussissa. iPad avasi tablettimarkkinan, mutta ei sinänsä mullistanut blogien lukemista. Käyttökokemus oli edelleen blogien osalta surkea, kuten oheisesta kuvasta käy ilmi.

Blogien lukeminen Google Readerillä kuten monilla muillakin suosituilla syötteenlukijoilla ei mieltä ylennä.
Syötteenlukijoista on puuttunut selattavuus. Seuraan itse paria sataa blogia (tai RSS-syötettä). Ensin Newsgatorilla, sitten Outlookilla ja nyt Google Readerillä. Kokemus vertautuu roskapostilaatikon läpikäymiseen.

Sitten näin tulevaisuuden.

Olen käyttänyt pari kuukautta Flipboard-sovellusta iPadilla ja se on mullistanut näkemykseni sosiaalisen median kuluttamisesta ja tulevaisuudesta suhteessa perinteisiin medioihin.

Flipboard kytkeytyy Google Reader-tiliini ja taittaa seuraamani blogit sanomalehtimäiseksi käyttökokemukseksi. Se taittaa samaan syssyyn Facebookin, Twitterin ja muut sosiaaliset mediat. Satojen blogien seuraaminen on nyt helppoa, hauskaa ja mukavaa. Rakastan Flipboardia.

Mikä parasta, Flipboard ei vaadi minulta tai blogeilta mitään. Niinpä tulevaisuus on heti käsillä.

Flipboard taittaa seuraamani blogit sanomalehtimäiseksi käyttökokemukseksi.

Nyt viimeistään kannattaa myydä sanomalehtien osakkeita lyhyeksi. Ja tuo ei ollut sitten sijoitusvinkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti