Nokian alamäestä on Suomessa jaksettu vohkattu jo kyllästymiseen asti. En ole viitsinyt virteen yhtyä, sillä maailmalla Nokia on jo tutkasta kadonnut. Niin se on myös omasta tutkastani kadonnut. Yhtiöltä ei ole viime aikoina tullut mitään uutista tai tuotetta, joka olisi herättänyt kiinnostukseni. Ei ainuttakaan menestyksen itua.
Näin kuitenkin tänään uutisen, joka saattaa merkitä Nokian paluuta menestykseen. Ei, se ei ole uusi älypuhelin. Se ei ole tabletin tappaja tai iPhonen korvaaja. Se on matkapuhelin.
Ensimmäinen Nokiani, 2110 vuonna 1994, oli aikansa paras puhelin. Se oli pieni, se oli hyvän näköinen ja se oli mainio käyttää. Niin oli seuraavakin Nokiani. Se oli pienempi, parempi, helpompi ja siinä oli enemmän ominaisuuksia. Niin oli sitä seuraava, ja sitä. Mutta sitten malleja alkoi olla liikaa. Puhelimen löytäminen tuli yhä vaikeammaksi. Uudempi tai kalliimpi ei välttämättä ollut parempi kuin vanhempi tai halvempi. Tai edes uudempi tai parempi kuin kaksi vuotta vanha puhelimeni! Sitten tuotteet alettiin lanseerata puoli vuotta ennakkoon. Odottavan aika on pitkä. Varsinkin kun saatavuudesta oltiin hipihiljaa. Muutaman luurin jälkeen opin, ettei kannattanut. Kun kapulan lopulta sai käsiinsä, se oli buginen kuin kirppufarmi. Ensimmäisen uutuustuotteen kohdalla annoin anteeksi. Toisen kohdalla hyväksyin. Kolmannen ostin vasta kolmen kuukauden jälkeen.
Sitten tuli N900. Teknisille edelläkävijöille lanseerattu, paljon hypetetty tuote. Meillä sitä jonotti yksi jos toinen. Se oli pakko saada. Onneksi en itse ilmoittautunut jonoon. N900 oli iso floppi. Kun tekniset edelläkävijät olivat saaneet tuotteen käsiinsä, tuli ilmoitus ettei tuota käyttöjärjestelmää enää tueta. Nokia vaihtaa toiseen. Luvattuja päivityksiä ja softamarkkinaa ei tule. Softaekosysteemiä ei synny.
Mitä markkinaa et ikinä saa pettää: edelläkävijäasiakkaitasi! Kuka suosittelee tuotteitasi massalle muuta kuin edelläkävijät.
Rakastin E51:stä, se oli ehkä paras puhelimeni siihen asti. Hyvä puhelin, muttei kestämään. Kumiset napit muuttuivat liimaksi, näyttö naarmuiksi ja pelti klommoiksi. Lyhytikäisin puhelimeni tähän asti. Edelliset olivat aina kestäneet seuraavillekin käyttäjille.
Oli aika rakastua iPhoneen. Ohjekirjanipun sijaan pieni haitariopas. Kun Nokian tuunaamiseen meni päivä, oli iPhone mieluisassa kuosissa parissa minuutissa. Sähköpostit, kontaktit, kalenterit ja kaikki. Mikä ero! Vehje tuntui kuitenkin isolta ja aralta, joten pidin E51:sen rinnalla sporttihommissa.
Sitten tuli iPhone 4:nen. Se oli pakko saada. Saatavuudessa haasteita, joten ostin E52:sen jo vikaantuneen E51:sen tilalle kakkospuhelimeksi. 3GS oli jo silloin matkannut uuteen taskuun. E52:sen piti olla päivitetty versio E51:sestä, olihan se pari vuotta uudempikin. Mutta nyt päivityksessä oli mennyt kaikki pieleen. Puhelinta ei enää voinut käyttää autossa sokkona, sillä näppäimistä oli poistettu muotoilu. Tietokoneeseen asennettava softa oli uudistunut Ovi-nimiseksi, muttei koskaan toiminut luotettavasti. Sain sitten 4:seni melko pian, joten kärvistely E52:sen kanssa jäi lyhytaikaiseksi. Nyt iPhone oli tehty kestämään. Se oli kevyempi, nopeampi, hienompi ja ties mitä muuta. Huomasin pian, etten ottanut Nokiaani enää edes esille. Se on nyt ollut vuoden pöytälaatikkossa.
Nokia putosi älypuhelinkelkasta, hukkasi edelläkävijäfaninsa, hukutti kansan mallihelvettiin ja petti jonottajat epäluotettavilla kapuloilla.
En sitä paitsi usko, että kenenkään kannattaa odottaa Windows Phonea: liian vähän liian myöhään.
Mutta on Nokialla mahdollisuus. Se näkyi ensin tässä jutussa ja toistuu tässä jutussa. Ensimmäisessä Apple bloggari kertoi vaihtaneensa iPhonensa Nokian halpaluuriin. Toisesta Nokia sanoo: "Se on tarkoitettu kuluttajille, jotka ovat kiinnostuneita pelkästään puhelimella soittamisesta". Samalla se on pinnoitettu kullalla.
Tarvitsenko todella älypuhelinta, jossa olen ladannut 86 sovellusta (silloin kun viimeksi laskin, nyt varmaan 150). Tarvitsenko älyä, vai puhelinta.
Useimmiten puhelinta. Matkassa kulkeva iPad poistaa pitkälle tarpeen älystä puhelimessa. Toisaalta kosketusnäyttö tekee autokäytön lähes mahdottomaksi. Haluan puhelimen, mutta iPhonen laadulla. En halua naarmuja, kolhuja, peltiä tai sulavia kumipainikkeita. En kyllä kaipaa kultapinnoitettakaan.
Haluan keskihintaluokkaan, älypuhelinten alle, laadukkaita puhelimia. Kunnon materiaaleista, muttei mitään Vertun kaltaista pröystäilyä. Jyrsittyä metallia, lasia, isoja näppäimiä, pientä näyttöä, hyvää otetta ja tuntumaa. Haluan siis laadukkaan puhelimen.
Markkinoille syntyy mahdollisuus, kun tuotteiden ominaisuudet ylittävät kuluttajien tarpeet. Syntyy mahdollisuus valloittaa yksinkertaisemmalla. Muttei välttämättä edullisemmalla.
Ajattele Miniä. Se on monelle luksusauton korvaaja. Mini Goodwood maksaakin saman kuin moni urheiluauto, mutta on silti vain luksusversio supermini -kategorian tuotteesta. Tarvitseeko siis kunnon puhelimen kilpailla peruspuhelimen kanssa hinnasta? Tuskin. Muttei kunnon puhelin peruspuhelimesta vielä kultapinnoitteella synny. Sen pitää olla erilaisempi.
Voi toki olla, että Nokia missaa tämänkin mahdollisuuden. Appleltä tuleva halvempi iPhone ei ole vielä kuin pienemmällä muistilla varustettu 4:nen. Mutta jos katsoo Applen kykyä kattaa "mp3"-markkina muutamalla erilaisella, mutta laadukkaalla mallilla, voi kuvitella, että mahdollinen iPhone Nano voi olla juuri tuo kaipaamani laite.
tiistai 23. elokuuta 2011
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Yrityksen sisäverkko on kuollut!
Yritysten sisäverkko ajatellaan usein turvallisena ympäristönä, jossa riittää käyttäjän tunnistaminen. Tämä ajattelutapa on muuttumassa.
Sisäverkko on perinteisesti ajateltu turvallisena alueena ja vastaavasti ulkoverkko pahana vaarallisena maailmana. Sisäverkossa on riittänyt käyttäjän tunnistaminen, sillä kaikki sisäverkon laitteet mielletään turvallisiksi ja luotetuiksi vekottimiksi. Onhan ne oman IT:n hallussa. Niinpä yrityksillä on ollut korkea henkinen kynnys datan tai toimintojen sijoittamiseksi oman verkon ulkopuolelle. Niin voimakas on tuo ajatus vaarallisesta ulkomaailmasta ja turvallisesta sisämaailmasta.
Koska sisäverkko on turvallinen paikka, on sen myös oltava turvallinen. Niinpä ulkorajalle kannetaan toinen toistaan hienompia palomuureja. Kun rajavalvontaan ei täysin luoteta, asennetaan sisäverkkoa valvomaan tunkeutumisen paljastuspurkkeja (Intrusion Detection System). Sitten pelätään työasemia ja asennetaan ne väärälleen tietoturvaohjelmia. Mutta kun ne eivät suojaa tietoturva-aukoilta, laaditaan verkko väärälleen sääntöjä, jotka estävät päivittämättömän tietokoneen kytkeytymisen verkkoon. Ja niin edelleen.
Tuossa taistelussa pelko ajaa usein järjen yli. Ja käyttäjän. Ja busineksen. Niinpä päätelaitteet ja ohjelmistot harmonisoidaan muutamaan vakiomalliin. Siirrytään siis neuvostoaikaiseen systeemiin, jossa (IT) johtajat tietävät, mitä kansa tarvitsee.
Eihän se näin mene. Ei toiminut itänaapurissa. Eikä näytä toimivan Kiinassakaan. Ulkorajaa ei voi valvoa riittävän tiukasti jotta sisäverkko olisi puhdas ja turvallinen onnela.
Porukka tarvitsee uusia vekottimia, kuten älypuhelimia tai tabletteja. Porukka tarvitsee erilaisia softia ja softaversioita. Porukan tarvitsee liikkua, tehdä töitä asiakkaan tiloista, mökiltä, matkan päältä. Yksikään IT organisaatio ei ole niin suuri, että sillä olisi resursseja hyväksyä kaikkia niitä ratkaisuja, joita business tarvitsisi.
Yksikään IT ei ole niin mahtava, että se olisi pystynyt pitämään sisäverkon turvassa.
Business tarvitsee joustavuutta ja valinnanvapautta. "Tuo oma tietokoneesi" ajatus (tsekkaa IT-johtajien mietteet) on yksi suunta tästä kapinasta. Software as a Service (SaaS) ja muut busineksen hankkimat pilvipalvelut (vastakohtana IT:n hankkimille pilvipalveluille, jotka ovat enemmänkin ulkoistusta) ovat toinen osa tätä busineksen kapinaa.
Mitä jos sisäverkon päätelaitteet ja käyttäjät mieltäisikin lähtökohtaisesti, ei turvallisiksi, vaan vaarallisiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että silloin olennaista ei olekaan ulkorajan suojaus, vaan palveluiden suojaus. Työasema ja palvelin eivät enää olisikaan samassa verkossa, vaan palvelin olisi suojattu palomuurein ja muine välineineen. Se tarkoittaisi, että kolleegan PC:tä pitäisi pitää lähtökohtaisesti vihamielisenä paholaisena. Niinpä työaseman pitäisi olla suojattu myös samassa verkossa olevilta laitteilta, eikä vain ulkoverkon vihulaisilta. Enää ei kirjauduta sisäverkkoon, vaan palveluihin.
Samalla se kyllä tarkoittaa myös sitä, ettei naapuripalvelimeenkaan voi välttämättä luottaa, ainakaan jos ne eivät ole loogisesti samaa rypästä (toisistaan riippuvaisia).Niinpä verkkoa ei jaeta työasemiin ja palvelimiin, vaan palvelimet jakautuvat ryppäisiin, eivätkä luota lähtökohtaisesti toisen ryppään aikeisiin.
Verkko ei enää jakaudu turvalliseen sisäverkkoon ja vaaralliseen ulkoverkkoon. IT:n haaste onkin sama kuin meillä SaaS-palveluita tuottavilla. Palvelumme ovat auki kaiken maailman häkkereille, sillä sekä legitiimit käyttäjät että hakkerit tulevat kannaltamme samasta verkosta. Niinpä meidän pitää suojata palvelumme niin, että käyttäjät pystyvät käyttämään, mutta vihulaiset eivät pääse rellestämään. Työasemat ovat jatkossa kuin kotikoneita: erilaisia, eritavalla ylläpidettyjä, potentiaalisesti reikäisiä. Mutta sitten firman verkkoon voikin liittää minkä tahansa päätelaitteen. Turvallisuus ei tulekaan siitä, miten firman verkko erotetaan ulkomaailmasta. Vaan siitä kuinka palvelut suojataan.
Firman verkkoa ei enää ole, perinteisessä mielessä. Yrityksen itse tuottamat palvelut ovat ikään kuin pilvessä kuten meidän pilvitoimittajienkin.
Samalla sillä ei enää olekaan verkon näkökulmtyöasemien hallinta muuttuu samaksi kuin
Lopulta moderni yritysverkko voidaankin mielestäni mieltää sisäisiin
Mutta eikä tämä tarkoita sitä, että sisäverkon palvelut muuttuvat sisäisiksi pilvipalveluiksi. Ne voisivat olla ulkoverkossakin, mutta ovat sisällä koska ne sattuvat olemaan siellä.

Tagit
IT,
pilvi,
pilvipalvelut,
SaaS,
Tuo oma tietokoneesi
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Ohjelmistojen sähkönkulutus
PowerPoint on suuri tehokkuussyöppö. Sen tietää sveitsiläinenkin. Mutta niin on pääosa yrityksen tietojärjestelmistä. Kukapa ei olisi tuskastellut ERPin tai CRMn oikkuja.
Mutta entäpä ohjelmistojen sähkönkulutus ja sitä kautta vaikutukset ympäristöön?
Kuinka paljon yliraskaat tietoturvaohjelmistot, turhat käyttöjärjestelmäominaisuudet tai paisuneet toimistosovellukset kuluttavat maailman yli 1 miljardissa ja pian 2 miljardissa tietokoneessa? Aika monta ydinvoimalaa!
Raskaammat softat vaativat tehokkaampia koneita. Onneksi tietokoneiden virrankulutus ei kasva suorituskyvyn mukana. Kannettavien kasvanut osuus itse asiassa pudottaaa sitä. Mutta raskaammat softat estävät tietokoneiden yksinkertaistumista ja virransäästöominaisuuksien aktivoitumista. Ainakin oma koneeni ruksuttaa jatkuvasti jotakin. Jos ohjelmistot olisivat kevyempiä, emme ehkä tarvitsisi tehotykkejä, vaan selviäisimme virtapihimmillä koneilla.
Yksittäisen kuluttajan näkökulmasta ohjelmiston sähkönkulutusta ei voi laskea, eikä sitä voi paketissa ilmoittaa. Eikä sillä olisi taloudellista merkitystä. Mutta kerrottuna 1 miljardilla sillä alkaa olla jo paljon merkitystä.
Eron huomaa hyvin kannettavassa tietokoneessa. Jos Windowsia optimoi sammuttamalla turhia palveluita, jos valitsee kevyemmän, mutta yhtä tehokkaan tietoturvaohjelmiston ja jos sammuttaa tietokonevalmistajan mukaan paketoimat jonninjoutavat palvelut, akku kestää kymmeniä prosentteja pidempään ilman käyttökokemuksen heikentymistä.
Palvelimet puolestaan kuluttavat n. 1,3% energiasta. Isoilla organisaatioilla, kuten Googlella, Intelillä, Rackspacella ja Microsoftilla on suunnattomat määrät palvelimia. Esim. Googlella arvellaan olevan yli 1 miljoonaa palvelinta (Google ei kerro). Mutta niin on pienillä ja keskisuurilla organisaatioilla. Suurin osa palvelimista pyörii 24/7, kun siinä pyörivää järjestelmää tarvitaan 8/5. Keksisikö joku tavan pudottaa palvelimet lepotilaan 76% ajaksi, niin että ne olisivat silti valvontasoftien ja varmistusten saatavilla?
Microsoftin palvelininfra on rakennettu niin, että enemmän kuin yhden palvelimen ympäristöön tarvitsee palvelimia sitten jo aivan mahdottomasti. Active Directory on syytä olla tuplattuna (2 palvelinta), eikä montaa Microsoftin serverisoftaa pysty asentamaan Active Directoryä pyörittävälle koneelle. Niinpä meillä on toimistolla enemmän palvelimia kuin henkilökuntaa. Eikä luvussa ole mukana konesalissa olevat tuotantopalvelimet. Kun palvelimet vievät satoja watteja kappale, sähköä menee ja lämpöä syntyy. Joka taas on jäähdytettävä, mikä karkeasti tuplaa kokonaiskulutuksen. Niinpä toimistomme sähkönkulutus ylittää taloni sähkönkulutuksen, joka sentään lämmitetään sähköllä.
Virtuaalipalvelimet helpottavat ja uudet palvelimet ovat yhä virtapihimpiä. Perusongelma on kuitenkin ylimonimutkainen ja siten liian vaikeasti muutettava palvelinympäristö. Tarvitaan yksinkertaisia yhden asian purkkeja hoitamaan myös Windows-ympäristön palveluita. Olisiko esimerkiksi kovalevytön kevyt Active Directory laite mitään? Tavallinen Windows palvelin vie satoja watteja, toisaalta Linux-pohjaiset yhden asian laitteet vievät usein kymmeniä watteja. Levypalvelimemme esimerkiksi vie 60 W täydellä teholla ja 20 W lepotilassa (jota Windows palvelimet eivät oikein osaa).
Unohda äärioikeisto, nyt vastustetaan PowerPointia
Mellakoiden ja äärioikeiston sijaan Sveitsissä on aivan toisenlaiset haasteet. Ja haasteeseen on perustettu uusi puolue, nimeltään Swiss Anti-PowerPoint Party (APPP).
Puolue vastustaa nimensä mukaisesti PowerPointin käyttöä, joka puolueen mukaan aiheuttaa vuositasolla Sveitsissä 1,7 miljardin euron ja Euroopassa 110 miljardin euron kustannukset. Ja onhan tyypillinen PowerPointilla tehty esitys mitä suurinta ajanhaaskausta paikallaolijoille. Kuinka monesta esityksestä muistat itse yhtään mitään enää seuraavana päivänä?
APPP on itseasiassa Matthias Poehm nimisen kaverin markkinointikikka kirjansa markkinointiin. Mutta hyvän asian parissa kaveri on liikkeellä.

tiistai 9. elokuuta 2011
Kuinka Startupin IT rakennetaan pilvipalveluilla
Sarjayrittäjäkaverini on käynnistämässä uutta yritystä ja kysyi miten IT kannattaa hoitaa. Edellisen kanssa oli nimittäin vietetty unettomia öitä IT:n murheita pohtiessa. Samaan ei olisi enää haluja.
Aloitin kirjoittamaan ajatuksiani ja huomasin, että moni muukin hyötyisi tästä Startupin IT-suunnitelmasta. Muutama yrittäjäkaveri on firmojen välissä. Muutama johtajakaverikin on joutunut perustamaan liiketoimintayksikköä tai maayhtiötä tyhjältä pöydältä ilman konserni IT:n apua.
Lähdetäänpä siis liikkeelle miettimään miten Startupin tai muun uuden liiketoiminnan IT kannattaa hoitaa pois päiväjärjestyksestä, jotta liiketoimintaa päästään oikeasti pyörittämään. Unohdan nyt kengännauhabudjetilla liikkeellä olevat. En siis kerro mistä saa pummittua tietokoneet, kopioitua softat ja lainattua toimistokalusteet. Tämä suunnitelma on tarkoitettu yrittäjälle siihen toiseen yritykseen ja palkkajohtajalle siihen ensimmäiseen. Siihen jota ei saa mokata.
Startupilla on omistaja, sillä voi olla rahoittajia, mutta ennen kaikkea sillä on kasvutavoitteita. Nämä tuovat IT-ratkaisuun monia vakiintuneemmasta firmasta poikkeavia tarpeita.
Suunnitelmat tulevat elämään, sehän kuuluu aina uuteen liiketoimintaan. Ratkaisun pitää siis olla alussa edullinen, helposti skaalattava ja kääntyä joustavasti liiketoiminnan suunnan muutosten mukana. IT jäppisiä ei toimistolle haluta, eikä ole varaakaan palkata. Niinpä huolet putoavat yleensä toimitusjohtajan pöydälle, eikä niitä sinne haluta, joten huoletonkin pitäisi olla. Muutaman vuoden kuluttua tulee eteen todennäköisesti yritysjärjestelyt. Voidaan haluta myydä tai ottaa mukaan uusia omistajia. Tai rahoittajia seuraavaan kasvupyrähdykseen. Saatetaanpa mennä itse ostoksille.Niinpä toimitusjohtajalle IT vaikuttaa siihen kuinka nopeasti ja hyvään hintaan yritys on kaupattavissa tai rahoitettavissa. Sellainen IT, jonka ostaja ymmärtää, ei hidasta kaupantekoa tai hintaneuvotteluja. Ja sellaista ymmärtää itse toimitusjohtajakin, joten siihen on helppo miettiä kiinni ostettavia yrityksiä.
Vanhasta kokemuksesta on toimitusjohtajalle harvoin hyötyä. Edellisen firman perustamisesta on aikaa jo vierähtänyt ja maailma siinä samassa muuttunut. Viime vuodet on tahkottu vakiintuneen busineksen optimoinnissa, jossa IT on vuosien tai vuosikymmenten historian päälle pala kerrallaan rakentunut. Siitä ei startupin kannata kopioida mitään. Työ on aloitettava puhtaalta pöydältä.
Kun vanhaa painolastia ei ole, kannattaa uusi business rakentaa mahdollisimman paljon pilvipalveluiden varaan. Omia palvelimia ei kannata toimitiloihin ottaa, sille ne vaativat ylläpitäjää eikä siihen alussa ole varaa. Toimitusjohtajalle taas on muitakin huolenaiheita kuin miettiä pyörivätkö ne varmistukset varmasti oikein, tai mitä jos se ainoa palvelin paukahtaa. Järjestelmiä ei myöskään kannata sijoittaa muiden hostattavaksi, eli ajaa omaa softaa vuokratussa palvelimessa konesalissa. Nimittäin tällöinkin huoli jää toimitusjohtajalle. Pilveen vie siis toimitusjohtajan tie.
Järjestelmät hankitaan siis mahdollisimman pitkälle verkosta ja käytetään selaimella. Uudet sovellukset eivät enää työasemalle asennettavaa softaa kaipaa. Niinpä käyttöjärjestelmällä ei ole väliä.
Perusasiat kuntoon
Perusasioihin kuuluu verkko-osoite, verkkoyhteys, sähköposti, tietokoneet, puhelimet, toimistosovellukset ja verkkolevy –tai jako.
Verkkoyhteys
Nykyisin yhä useampi laite käyttää 3G-yhteyttä, joten toimistolle tuskin tarvitaan kalliita vikasietoisia yhteyksiä. Jos yhteys tippuu, niin ilmateitse voidaan töitä jatkaa. Sopiva nettiyhteys riippuu toimiston sijainnista ja saattaa tulla kiinteistön toimesta, joten eipä siitä tässä sen enempää.
Verkko-osoite
Verkko-osoitteita varten tarvitaan kaksi nimipalvelinta (DNS) ja osoitteen rekisteröinti, joka .fi-päätteen osalta tapahtuu Ficorassa palveluntarjoajan kautta. Palveluntarjoaja huolehtii myös nimipalvelimista. Palveluntarjoajana toimii yleensä operaattori, jolta nettiyhteys hankitaan. Mutta jos netti tulee kiinteistön puolelta, pitää nämä asiat hoitaa erikseen. Googlaa ”domain nimen rekisteröinti”.
Koska tähän soppaan sotkeutuu myös kotisivutilan tarjoajat, voi olla fiksumpi hoitaa rekisteröinti ja nimipalvelimet erikseen jostain ja sutvia nettiä, sähköpostia ja kotisivutilaa sitten erikseen.
Kansainvälisten päätteiden, kuten .com –päätteiden osalta olen käyttänyt GoDaddy:ä, mutta ”domain name registration” palauttaa Googlesta tuhat ja yksi muutakin tarjoajaa.
Sähköposti, kalenteri ja kontaktit
Sähköpostiksi ei enää riitä operaattorin tarjoamat sähköpostilaatikot. Sähköposti halutaan sujuvasti kaikkiin päätelaitteisiin, kuten myös kalenteri ja kontaktit. Samalla ne on turvassa vaikka läppäri varastettaisiinkin. Niinpä operaattorin perusmopon sijaan kannattaa katsoa esimerkiksi Google Apps for Business (alk. 5 €/käyttäjä/kk). Google Appsiä voi käyttää selaimella, Microsoft Outlookilla ja mobiililaitteilla kuten iPhone/iPad ihan natiivisti, eli laitteen omilla softilla. Microsoft uskovainen voi tutustua Office 365:seen tai BPOS:iin. Näissä saa tutut toimiston palvelinsoftat, kuten Exchangen, pilvipalveluna. Office 365 on ammatinharjoittajille ja pienyrityksille, BPOS siitä ylöspäin. Jos ostat autosi avaamatta konepeltiä, valitse Google. Jos taas avaat ensimmäiseksi konepellin, kannattaa aloittaa selvitys Microsoftin suunnasta.
Tietokoneet ja mobiililaitteet
”Tuo oma tietokoneesi” ajatus on leviämässä, mikä tarkoittaa että työntekijät käyttävät joko omia koneitaan tai ostavat yrityksen rahoilla minkä sitten haluavat, mutta huolehtivat sitten itse sen tukemisesta. Tämä on lisännyt Macien suosiota startupeissa ja ”tuo oma tietokoneesi”-mallia tukevissa yrityksissä. Itse käytän edelleenkin historiallisista syistä PC:tä. Mutta ohjelmistoyrittäjäkolleegani näyttävät käyttävän yllättävän paljon Macciä. Ihmeellistä, sillä eihän juuri kukaan tee Suomessa Macille softaa. Mutta eihän toimitusjohtaja softaa teekään, ja jos tekee, niin eipä sitä tarvitse Macissä ajaa, vaan servereillä jossain. Tabletit (lue iPad) ja älypuhelimet (iPhone & Samsung, unohda jo Nokia) riittävät myös moniin käyttötarkoituksiin, joten kaikille työntekijöille ei välttämättä edes tarvita perinteistä tietokonetta. Tai erillistä kannettavaa.
Puhelinjärjestelmä
Mobiilivaihteet ovat edelleenkin varsin huonoja. Jos liiketoiminta vaatii vähänkin vaihdetoimintoja, ei mobiilivaihteella oikein selviä. Puhelinvaihdetta ei taas enää kannata ostaa, mitä se liisauskin tavallaan on. Nykyaikainen business on paikasta riippumatonta. Cuuma Communication tarjoaa avoimen lähdekoodin Asterisk-puhelinvaihdesoftan päälle tehtyä tuotteistusta pilvipalveluna enkä voi muuta kuin suositella. Keskuksesta löytyy kaikki kuviteltavat mahdollisuudet, ja paljon kuvittelematonta. Pilviversio on hieman rajoittunut asennettavaan versioon verrattuna, mutta rajoitukset ovat kyllä lähinnä akateemisia. Cuumalla rakentaa helposti webin kautta vaikkapa huollolle ”paina 1 jos haluat huoltoon, 2 jos tukeen, 3 jos asiasi koskee laskutusta” tyyppisen ratkaisun. Puhelimena voi käyttää VoIP-puhelimia tai softaa. Pilvipohjaisena vehkeenä puhelimen voi aidosti nykäistä irti seinästä ja viedä vaikka ulkomaille. On edelleen vaihteessa kiinni. Jokin aika sitten yksi kaverimme muutti Norjaan. Puhelin matkatavaroihin ja uudessa kodissa nettiin.
Toimistosovellukset ja verkkolevy
Jos dokumentteja, taulukoita tai esityksiä muokkaillaan harvoin tai perusominaisuudet riittävät, riittää Google Docs (tulee Google Appsin mukana). Samalla ratkeaa myös sijoituspaikka eli vanhassa maailmassa verkkolevyksi tai –jaoksi kutsuttu paikka. Google Docsissa dokumentit ovat pilvessä, joten toimiston nurkkaan ei tarvitse viritellä hurisevia ja vikaantuvia laitteita. Google Docs avaa ja kirjoittaa tyypillisiä MS Office tiedostoja, joten sitä ei välttämättä tarvitse kaupasta hankkia. Google Docs tarjoaa kuitenkin vain perusominaisuudet, joten suosittelen kokeilua ensin. Jos taas tarvitaan enemmän ominaisuuksia, niin Microsoft 365 tarjoaa Officen pilvestä, eli ilman asennettavaa softaa ja tallennus nettiin. Nettisovellukset toimivat heikosti ilman nettiä, joten kovasti reissaavan tai heikon netin piirissä mökiltä kirjoittelevan pitää hankkia koneelleen toimistosoftat. Ja niin pitää sellaisen, jolle kirjoittaminen, taulukoiden pyörittely tai esitelmöinti on leipätyötä.
Mutta toimiston nurkkaan ei tarvitse levypalvelinta hankkia siltikään. Ratkaisuksi sopii vaikkapa box.net.
Webbisivut ja käyntikortit
Ennen webbisivut ostettiin naapurin nörttiteiniltä ja niitä ylläpidettiin Notepadilla. Lopulta sivut lähetettiin ftp:llä jollekin palvelimen nurkalle. Ei enää tänään. Tarvitset digisuunnittelijan sekä ylläpitotyövälineen joka on samalla sijoituspaikka. Ja joudut ostamaan nämä samalla kertaa, sillä suunnittelijan täytyy osata työväline. Työvälineen haluat pilvestä palveluna. Jos se tulee suunnittelijan firmalta, katso että palvelu on kunnolla tuotteistettu. Korostan, että ostat kahta palvelua. Et yhtä ja siihen oheispalvelua. Luultavasti jatkat ylläpitotyövälineen kanssa paljon pidempään kuin digisuunnittelijan kanssa. Yritä valita suunnittelija joka tekee samalla logon, käyntikortit ja muut pakolliset painotuotteet. Unohda kuitenkin kotimaiset painot, vaan suuntaa nettiostoksille Saksaan, Onlineprinters.comin hinnat eivät nimittäin päätä huimaa, mutta laatu on ainakin meillä ollut kunnon painolaatua.
Lisätukea ylläpitovälineen valintaan löydät Kansallisen tietoturvastrategian toimenpideohjelman ”Näin viet palvelusi tietoturvallisesti verkkoon” raportista, jota olin tekemässä. Valitettavasti se on julkaistu nippuna. Opas on raportin lopussa. Raportissa on muuten varsin kattava kartoitus juridisista miinoista. Kannattaa lukea, jos netti on keskeistä busineksellesi.
Kirjanpito ja toiminnanohjaus
Kirjanpitäjää ei ole aikoihin palkata, eikä palkata nytkään. Sellaisiahan saa tilitoimistoista palveluna. Eikä tarvitse softaa ostaa, koska sellaisiakin saa palveluna, tosin vaihtoehdot ovat tässä suositussa luokassa aidosti vähissä. Kuten edellä, joudut valitsemaan kirjanpitäjän ja softan yhdessä.
Aidosti nettipohjaisia välineitä ovat Netvisor ja Procountor. Näissä voit helposti vaihtaa tilitoimiston toiseksi, jos siltä tuntuu ja homma jatkuu keskeytyksettä. Netvisor on Passelin kanssa samaa konsernia. Procountor taas kuuluu nykyisin Pretax-Yhtiöihin. Kummassakin toimintoja riittää, mutta valitettavasti käyttökokemus ei ole kummassakaan järin innostava. Jos joudut itse käyttämään, varaa runsaasti asperiinia. Päänsärkyä luvassa ensimmäisiksi kuukausiksi. Netvisorista kirjasin itselleni ylös reilu 30 bugia tai omituisuutta ensimmäisten kuukausien aikana. Sen jälkeen on mies taipunut softaan, vaikka pitäisi olla toisin. Procountor oli ainakin tietojeni mukaan enemmän 2001, kuin 2011.
Netvisorissa ja Procountorissa ostolaskut tulevat yleensä skannauspalvelun kautta suoraan järjestelmään. Toimistolle ei siis laskuja tule, vaan ne hyväksytään ja maksetaan softassa. Eipä siis tarvitse lomalla lähteä toimistolle laskuja makselemaan. Myyntilaskutkin lähtevät pääosin tulostuspalvelun kautta, joten printteriä ei laskutukseen välttämättä tarvitse.
Jos näillä ei pärjää, joutuu etsimään ratkaisua tilitoimistojen tarjoamista ratkaisuista, mikä tarkoittaa usein, että käytät windows-sovellusta etäkäyttösovelluksella kuten Windows Remote Desktop tai Citrix. Unohda siis Macit, selaimet ja käyttö purjeveneestä välimereltä. Tai mökiltä.
Asiantuntijayrityksen kannattaa tutustua Severaan.
Kyse on kuitenkin toiminnan ohjaamisesta joten softan pitää sopia toimintasi ohjaamiseen. Niinpä yleisiä vinkkejä ei paljon enempää voi antaa.
CRM
Toiminnanohjauksen asiakasrekkarit soveltuvat harvoin vakavaan myyntitoimintaan ja sitähän business tänä päivänä on. Myynnin tietojärjestelmä, eli CRM, tulee tänä päivänä usein sieltä mistä pilvisoftat liikkeelle lähtivätkin, eli Salesforce.comilta. Niin myös meillä.
Kun asiakassuhteet on hyvin dokumentoitu, eikä toimitusjohtajan tai myyjien pään sisällä, on yritys ostajalle helpompi ostaa.
Sopimukset
Sopimusarkiston on syytä olla hyvin hoidettu, sillä yrityskauppaan kannattaa valmistautua jo heti alusta. Monta yritystä myynyt ohjelmistoyrittäjäkollega Pekka Ruusunen totesi, että hänen firmansa pitää aina olla DD-valmiita (Due Diligence eli ”tilintarkastus”). Kauppaneuvottelut pitää pystyä aloittamaan heti. Jos ostaja ovelle ilmestyy, ei voi ruveta arkistoa järjestämään. Toisaalta ostajan edustajia ei useinkaan halua toimistolle pyörimään. Porukkahan tajuaa nurkissa pyörivistä vieraista pukutyypeistä, että jotain on tekeillä. Nopeimmat vaihtavat laivaa. Toiset juoruavat asiakkaille. Eikä ostajien kilpailuttaminenkaan kovin helppoa ole jos kilpailevat tiimit riitelevät samoista mapeista.
Järkevää sen sijaan on ottaa Sopima ja tallentaa kaikki firmaan liittyvä dokumentaatio, kuten vuokrasopimukset, patentit, lisenssit, edustussopimukset, kauppasopimukset, hankintasopimukset, työsopimukset, yhtiökokouksen ja hallituksen pöytäkirjat, tilinpäätöksen kopioit ja sen semmoiset Sopimaan. Kun ostaja soittaa, niin Sopimasta voi helposti antaa ostajan tiimille pääsyn siihen materiaaliin mihin heidän täytyykin päästä. Eli luoda data roomin.
Kuvat
Sarjayrittäjäystäväni aikoo käyttää uudessa busineksessään valokuvia aktiivisesti: ottaa kuvia asiakkaan tiloista, jotta toimistolla ymmärretään miten laitteet on asennettu ja niitä pystytään paremmin tukemaan. Tarjouksiin aiotaan photoshopata laitteet asiakkaan tiloista otettuihin kuviin. En siis ole ajatuksineni yksin. Sillä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Se auttaa viestimään ja vaikuttamaan.
Kuvat pitää kuitenkin kerätä jonnekin, jotta ne ovat koko organisaation käytössä. Ja siihen en voi kuin suositella oman firman tuotetta, getImageRightia.
Lopuksi
Startupin IT rakentuu parhaiten pilvestä hankittavien softien varaan. Kun kaikki palvelut on pilvessä, ei toimistolle tarvita nettiyhteyttä (ja palomuuria) enempää. Kun tiedot on pilvessä, ei tietokoneita tarvitse varmistella. Jos toimistoa kohtaa vesivahinko, homma jatkuu vaikka läheisen kahvilan pöydältä. Jos läppäri varastetaan, on uusi käyttövalmis melkein heti ilman asennuksia. Eikä tietojakaan vaarannu.
Pilven reunalla on kuitenkin kaksi muistettavaa asiaa:
1) Mitä enemmän pilvipalveluita, sitä enemmän tunnareita. Kertakirjautumista (Single Sign On) ei valitettavasti ole laajalti pilvessä tarjolla. Windows-verkossa riittää usein kirjautuminen työasemalle. Modernit selaimet tosin helpottavat tuskaa muistamalla salasanoja.
2) Ja mitä enemmän pilvipalveluita, sitä enemmän palvelumaksuja. Ulkomaiset veloittavat usein luottokorttia. Toiset kerran vuodessa, toiset kerran kuukaudessa ja jotkut tapahtumapohjaisesti. Niinpä luottokortin tiedot on syytä olla ajan tasalla kaikissa palveluissa, ettei toimintaan tule sitä kautta keskeytyksiä. Erityisesti lomamatkan aikana.
PS. Yritys on juureton ilman historiaa. Tärkeät tapahtumat tapahtuvat alussa. Ne pitää saada dokumentoiduksi. Ota siis kuvia. Tai kadut niin kuin minä, ettei alkuvuosilta tullut montaakaan kuvaa otettua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)