Softayrityksen maailmanvalloituksen kohtalonkysymys

Kirjoitin Ohjelmistoyrittäjät ry:n blogiin juuri otsikolla: Softayrityksen maailmanvalloituksen kohtalonkysymys.

Juttu kertoo siitä, miten maailmanvalloitus jää suomalaisilla softafirmoilla kiinni yhdestä viattomasta kysymyksestä. Jos tuon kysymyksen esittää yrityksen alkuvaiheessa, kohtaloksi sinetöityy kotimaa tai suppea kansainvälistyminen. Maailmanvalloitus ei enää onnistu. Ikinä.

Lue mikä tuo kysymys on ja miten kolme sanaa voi muuttaa radikaalisti yrityksen tulevaisuuden.

Onko sähköpostimarkkinointisi näkymätöntä?

Sähköpostimarkkinointi vaatii osaamista niin tekijältä kuin tilaajalta. Viesti, joka näyttää hyvältä omalla ruudulla tai printattuna, ei yleensä toimi vastaanottajalla koska siitä puuttuu kuvat.


Päivän esimerkki tulee Saksasta. Tässä viestissä otsikko: "Alles 2 euro" ja jalkion peru tilaus  (auf Deutsch) olivat ainoat tekstit. Mitähän kaikkea 2 eurolla voisikaan saada?

Mitäköhän tässä tarjotaan? Arvaa klikkasinko "näytä kuvat" vai "peru tilaus"?

Suunnittelija on nähnyt paljon vaivaa pilkkomalla kuvat pieniin palasiin. Homma on jäänyt puolitiehen, sillä viestiä rullaamalla löytyy ainoa teksti: "peru tilaus". Sekin olisi kannattanut toteuttaa kuvalla. Arvaa klikkasinko "näytä kuvat" vai "peru tilaus"?

Sähköpostiohjelmat seuraavat sähköpostien avausprosenttia niin sanotulla seurantakuvalla. Sähköpostissa on siis yleensä erittäin pieni tai läpinäkyvä kuva, jolla on jokaiselle vastaanottajalle yksilöity nimi. Kun vastaanottajan sähköpostiohjelma pyytää viestiin kuvat, yksi pyynnöistä kertoo palvelimelle kuka vastaanottaja on. Tämän "vakoilun" pelossa sähköpostiohjelmat eivät yleensä näytä kuvia oletuksena, vaan vastaanottajan pitää se erikseen sallia. Harva viitsii. 

Niinpä sähköposti pitää suunnitella tästä realiteetista käsin. Viestin pitää toimia myös ilman kuvia. Vastaanottajan pitää tajuta mitä tarjoat ja vakuuttua, että sähköpostiohjelman "näytä kuvat" -linkkiä kannattaa klikata. Se tarkoittaa, että viestissä pitää olla tekstiä ja kuvien alt-tageihin kannattaa laittaa tekstit, jotka näkyvät niiden paikalla jos kuvat puuttuvat.

Näin teet Poistu postituslistalta-toiminnon oikein

Sähköposti on nopea ja erittäin edullinen tapa pitää yhteyttä asiakkaisiin. Ja koska se on niin edullinen, saatat kuvitella, ettei sillä niin väliä, että listallasi on tuhatmäärin passiivisia asiakkaita. Asiakkaita, joita viestisi ei voisi vähempää kiinnostaa.

Homma ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Suuri määrä passiivisia vastaanottajia lisää riskiä tulla luokitelluksi roskapostittajaksi vastaanottajan sähköpostipalvelimella: operaattorilla, yrityksessä tai pilvessä. Silloin viestisi eivät tavoita aktiivisiakaan asiakkaita samalla palvelimella. Ei hyvä.

En käy tässä läpi miten passiiviset aktivoidaan tai muuta edelliseen kuuluvaa. Niistä voit lukea Get Elasticin eilisestä blogiartikkelista. Sen sijaan keskityn poistu postituslistalta-toimintoon, koska kokemukseni mukaan homma tulee nilkoille juuri täällä.

Postituslistalta poistuminen on tärkeää hoitaa kunnolla, jotta

• passiiviset pääsevät helposti pois eivätkä ilmianna sinua spammaajana. Moni nimittäin ei muista tilanneensa tai antaneensa lupaa ja pitää sinua siten roskapostittajana syyttä.
• tilaussuhde voisi alkaa joskus uudestaan oikealla jalalla.
• ja tärkeimpänä, ettei asiakassuhde vaarannu. Sillä tilauksen päättäminen ei tarkoita, ettei asiakas halua ostaa sinulta. Se tarkoittaa vain, ettei hän halua sähköpostilla markkinointia.

Lähdetään liikkeelle laadukkaasti toteutetusta mutta huonosta esimerkistä. Siitä vastaa tällä kertaa Spreadshirt:

Linkit  hyvin esillä, mutta niitä on aivan liikaa. Best Practice on yksi linkki.

Uutiskirjeen footerissa (okei, siis jalkiossa) on linkkejä reilu puoli tusinaa. Oikean löytäminen vaatii tässä tapauksessa tekstin lukemista. Tarvitaanko kaikki linkkejä täällä?

Parhaat selviävät yhdellä linkillä, mikä on luonnollisesti aika paljon helpompi löytää.

Milläköhän osoitteella uutiskirje tulikaan tilattua? Miltä listalta pitäisi poistua? Kaksi nappia, mitä pitää painaa? Ja miksi tässä on Captcha. Tätä on vaikea tehdä enää hankalammaksi.

Poistu uutiskirjeeltä-sivulla ei pitäisi koskaan olla tällainen. Uutiskirjeessä kaikki linkit on jo valmiiksi koodattu sähköpostiosoitteeseen perustuvalla seurannalla, joten se tieto olisi saatu tännekin. Jos olisi vain haluttu. Minulla on esimerkiksi yli 30 sähköpostiosoitetta. Mikäköhän tässä oli käytössä?

Jos listoja on useita, tietääkö asiakas millä listalla on. Entä onko asiakkaalle selkeää pitääkö rasti laittaa, vai ottaa pois. Tämä kohta on itse asiassa aivan turha. Tiedäthän itse, mille listalle postia lähetit. Siltähän tässä ollaan poistumassa, ja vain siltä.

Kukaan muu ei ole ikinä tarvinnut Captchaa peru tilaus-sivulle. Miksi SpreadShirt?

Onnistuiko vai epäonnistuiko operaatio? Se jää sinisestä väristä ja kahdesta laatikosta johtuen epäselväksi.

Kiitos-sivulla taas jää epäselväksi onnistuiko operaatio. Vihreä kertoo onnistumisesta, punainen epäonnistumisesta. Käytä niitä. Sinisellä ei ole kumpaakaan merkitystä. Kaksi boksia kertoo jakomielitautisuudesta. Toinen onnistui, toinen epäonnistui. Mutta mitkä? Entäpä mitä tuo email-kenttä ja nappi täällä tekee.

Näiden mutkien jälkeen sain vielä sähköpostilla kuittauksen. Aika paljon mutkia yksinkertaisessa asiassa. Taitaa olla mutkikasta muukin asiointi näiden kanssa. Taidan välttää.

Hyvä poistu postituslista-toiminto

Hyvään poistu postituslistalta-toimintoon ei paljon tarvita. Se on nopea, kivuton ja minimalistinen operaatio, jonka jälkeen asiakaasi saattaa heltyä ja käyttää säästyneen ajan sivuihisi tutustumiseen.

• Selkeä jalkio, jossa poistu postituslistalta erottuu selkeästi.
• Linkki sisältää tiedon sähköpostiosoitteesta ja listasta, joten niitä ei tarvitse enää kysyä.
• Poistu postituslistalta-sivu, jossa selkeä otsikko, vähän tekstiä ja yksi nappi: Poistu postituslistalta. Minimalistinen navigointi, jos sitäkään. Ei mainoksia, ei klutteria.
• Kuittaus-sivu, joka kertoo selkeästi operaation onnistumisesta. Vähempi parempi. "Ikävä, että lähdet"-toivotus kertoo, että välität menetyksestä. Kerro, että haluat hänet takaisin milloin tahansa ja tarjoa linkki webbisivuille. Joku kiva kampanjakoodi ei olisi pahitteeksi.

Tässä vaiheessa on hyvä tarjota seuraamisesi myös muita vaihtoehtoja. Kyse voi nimittäin olla kanavasta. Blogi, Facebook ja Twitter saattavat olla asiakkaallesi mieluisempia kuin sähköposti.

UPDATE:

Kokeilin äsken 30 markkinoijan peru tilaus-toimintoa. 70% vaatii oman sähköpostiosoitteen syötön. Vain yksi kiittää ja tarjoaa jatkuluettavaa. Yksikään ei tarjoa muita kanavia. Paria poikkeusta lukuunottamatta peru tilaus johti umpikujaan, eli sivulla ei ollut mitään jatkolinkkejä tai navigaatiota. Ei pidä ollakaan ensimmäisellä sivulla, mutta sen jälkeen kyllä. Viidellä peruminen puuttui kokonaan tai ei toiminut.

UPDATE 2:
50 perumista lisää eikä vieläkään muita kanavia. Perälauta vuotaa.

Kierrättäminen vaatii kiertämistä: 9 pysähdyksen taktiikka

Olen kerännyt autotallin nurkkaan kierrätykseen vietävää tavaraa. Mitä nyt vuodessa parissa kertyy. Pahvia, lasia, energiansäästölamppuja, maaleja, paristoja, akkuja, kuolleita pieniä sähkölaitteita, vähän kestopuuta, naulaista puutavaraa ja sen semmoista. Jätetyypeittäin lajiteltuna, muovilaatikoissa.

Kierrätykseen niiden kiikuttaminen on kuitenkin aina jäänyt. Oikean osoitteen kaivaminen on jotenkin tuskaista. Eikä aukioloajatkaan näytä aina sopivan perheellisen luppoaikoihin, kuten sunnuntaille. Homma on siis jäänyt, ja vuori kasvanut.

Kunnes törmäsin AppStoressa mahtavaan sovellukseen iPhoneeni. Kierrätys-sovellus kertoo olinpaikkaasi lähimmät kierrätyspisteet eri jätetyypeille. Ei muuta kuin kierrokselle.

Paitsi hetkinen! 

Tästähän tulee 9 pysähdyksen taktiikka kattaen jotakuinkin koko itäpuoliskon Helsingistä. Huh. huh.

Niin, ja ne vanhentuneet lääkkeet olisi vielä vietävä apteekkiin. Se tekee 10 osoitetta.

Oletko vetänyt pilveä viime aikoina?

Kirjoitin pilvipalveluista vuosi sitten Ohjelmistoyrittäjät ry:n blogissa otsikolla: "Oletko vetänyt pilveä viime aikoina?". Nyt kun pilviasiat on siirtymässä IT:n pöydältä jokaisen johtajan päätettäväksi, on syytä julkaista juttu uudestaan tässä ja selvittää vähän termien eroja.

Oletko vetänyt pilveä viime aikoina?

Onkohan osalla porukasta mennyt pilvipalvelut ja kielletyt pilvet pahasti sekaisin, nimittäin viime aikaiset markkinointiviestit ja lehtijutut alkavat erkaantua jo sen verran pahasti maan, tai siis pilvipalveluiden pinnalta.

Tekniikkaa kauppaavien puolelta mikä tahansa vanha pölyttynyt konsepti muuttuu eturivin tuotteeksi kunnon pilvipesun jälkeen. Niinpä vanha tavara menee kaupaksi pilveen hurahtaneille, mutta siitä pihalla oleville ostajille, kuin väärä raha.

Lehdistö, jopa tietotekniikkalehdistö, on yhtä pihalla. Mainosmiesten pilvipesu on sekoittanut pahasti toimittajien pään ja niinpä lehtijutuissa pilvi sotketaan tehokkaasti asioihin, joihin se ei pienimmässäkään määrin kuulu. Tai mitä ajattelet siitä, että virtuaalipalvelimet ovat nyt lehdistön mielestä turvattomia pilvipalveluita. Siis nekin jotka ovat omassa konehuoneessasi. Seuraavaksi varmaan fyysiset palvelimetkin saadaan pilvipesun ihmeitä tekevän vaikutuksen jälkeen kiinnostaviksi pilvipalveluiksi.

Yksinkertaisesti pilvipalvelu on jotain minkä ostat netistä, netin yli. Se voi olla sovellus, alusta tai laskentakapasiteettia. Se voi olla julkisesti tuotettua, eli samasta ympäristöstä palvellaan suurta joukkoa asiakkaita, tai sitten se voi juuri sinulle tuotettua, eli yksityisestä pilvestä tuotettua palvelua. Jos vuokraat virtuaalipalvelimet webbisivujen hostaajalta, et kyllä mielestäni hanki pilvipalvelua. Silloin nimittäin et hanki kapasiteettia verkon yli, vaan tietyn fyysisen tai virtuaalisen vekotuksen, jota vain käytät verkon yli. Pilvipalvelussa ostat outputtia, et inputtia. Ostat siis sitä mitä hanasta tulee, eli vaikkapa litroja, et sitä millä sitä tuotetaan.

Entäpä sitten SaaS, eli Software as a Service, eli ohjelmisto palveluna. Laveasti ajateltuna mallissa kyse on siitä, että vuokraat ohjelmistoa niin, että sen mukana tulee yleensä myös mm. käyttöpalvelut. SaaS:ia voi siis periaatteessa toimittaa niinikin, että toimittaja asentaa softan sinun koneillesi. Tärkeintä on se, että sinun näkökulmasta ostat palvelua, et softaa, johon joudut itse vielä tuottamaan teknisiä palveluita päälle voidaksesi sitä käyttää. SaaSinkin osalta moni vanha kunnon ASP:aaja teki tuotteelleeen SaaS-pesun ja näin 10 vuotta vanha konsepti näytti taas uuteen malliin hurahtaneelle ostajalle uudelta ja kiinnostavalta. Mutta näillä konsepteilla on eroa kuten autovuokrauksella ja rahoitusyhtiön leasing-sopimuksella. Jos menet Hertziin, saat auton jota käytät sen mitä tarvitset ja maksatkin siitä. Vähän diilistä riippuen. Jos auto menee rikki, Hertz tuo paikalle korvaavan kärryn. Jos taas ostat auton rahoitusyhtiön leasingillä, vastaat autosta ja sen huolloista itse. Olet myös sitoutunut sopimukseen esimerkiksi 36 kuukaudeksi. Johtajana ymmärrät konseptien eron. Sama ero on SaaS:illa ja ASP:lla. SaaS:issa vuokraat ohjelmiston palveluineen ja maksat tarpeesi mukaan. Saatat vaihtaa joustavuutta edullisempaan hintaan, mutta pohjalla on aina idea joustavasta tarpeen mukaisesta diilistä. ASP:ssa periaatteessa liisaat, yleensä 36 kuukaudeksi, kiinteään tarpeeseen. Tuotantomalleissakin on eroja. SaaS:ssa palvelu tuotetaan yleensä julkisena palveluna sovelluksella, joka on alusta lähtien suunniteltu monivuokralaismalliin. Samasta instanssista palvellaan siis kaikkia asiakkaita. Niinpä palvelun tuottaminen on merkittävästi edullisempaa kuin ASP-mallissa, jossa jokaiselle asiakkaalle asennetaan oma softainstanssi, ehkäpä jopa omaan virtuaalipalvelimeen. ASPata voi mitä tahansa softaa, eikä sen tarvitse olla edes omaa.

No miten pilvi ja SaaS istuvat yhteen? SaaS on tapa ostaa, pilvi tapa toimittaa. Puhtaan SaaSin tapauksessa ostat palveluna joka toimitetaan pilvestä. Eli kaksi konseptia, eri dimensio. Busineksestä vastaava johtaja hankkii SaaSia koska tulokset ovat tärkeitä, tekniikasta kiinnostunut IT-ostaja ostaa pilveä koska tyyli ajaa tulosten ohi. Asioista pihalla oleva ostaa mitä vain jota lipevä myyjä pilveksi kutsuu. Siinä voi kyllä käydä kuten sille GLO:n kaverille. Erittäin huonosti.

Jos teet päätöksesi numeroiden perusteella, et ansaitse palkkaasi

Päätöksentekijän elämä ei ole helppoa.

Moni haluaa päätöksenteon tueksi faktoja: selvityksiä, kyselyitä, laskelmia ja markkinatutkimuksia. Ei siinä mitään. Pohjatyö on hyvä tehdä. Mutta osa päättäjistä siirtää päätöksenteon vastuun numeroille. Ilman aukottomia numeroita päätöksiä ei osata tehdä. Tehdään lisää selvityksiä, odotetaan, ihmetellään tai – kuten julkisella puolella on tapana – nimitetään toimikunta.

Jos syyllistyt tähän itse, oletko päätöksentekijä vai hiiri? Johtaja vai byrokraatti?

Päätöksentekoon numeroiden pohjalta ei tarvita päätöksentekijää, kumileimasin riittää. Niinpä palkkaakaan tällaiselle päätöksentekijälle ei kannata maksaa.

Kun Apple mullisti maailmaa huippusuositulla iPadilla, Steve Jobsilta kysyttiin, tekikö Apple markkinatutkimusta iPadia varten. Hän vastasi: “Ei. Ei ole kuluttajan tehtävä tietää mitä he haluavat. Me mietimme mitä me haluamme.”

Näin seilaat veriselle merelle

Onnistuimme Loyalisticissa tuhlaamaan vuoden ja 50 000 euroa. Näin sen teimme:

Alku näytti hyvältä. Olimme löytäneet markkinaraon yritysten visuaalisen materiaalin hallinnassa.

Firmathan tuottavat jatkuvasti kuvaa, videota, logoja, infografiikkaa, kaavioita ja diaesityksiä. Niiden hallinta on tolkuttoman vaikeaa. Kuvien alkuperäisversiot katoavat, koska joku tallentaa niiden päälle pienemmän kuvan. Diaesitykset piilottelevat ihmisten omissa hakemistoissa, ja niissä lojuu vanhentunutta tietoa ja kuvaa. Ajantasainen matsku on hukassa, ja kun sopivaa ei löydy, palkataan kallis valokuvaaja tai edetään kuvapankista hankitulla kuluneella materiaalilla.

Tähän ongelmaan on ollut olevinaan ratkaisu, DAM eli Digital Asset Management. DAM-ohjelmistot eli kuvapankkituotteet ovat kuitenkin käyttäjätutkimuksemme mukaan huonoja. Keskimäärin DAM

•   on vaikea käyttää
•   vaatii toimintatapamuutoksia
•   vaatii kurinalaista toimintaa
•   vaatii suuria ohjelmisto- ja laiteinvestointeja
•   vaatii raskaan käyttöönottoprojektin konsultointeineen ja koulutuksineen
•   vaatii vielä suurempaa olemassa olevan aineiston valmistelua
•   on raskas hallinnoida
•   on jäykkä taipumaan toiminnan muutoksiin.

Päätimme kehittää itse paremman tuotteen. Oma ohjelmistomme materiaalinhallintaan olisi saatavissa nettipalveluna, joten sitä ei tarvitse asentaa eikä päivittää. Sovellukseen pääsisi mistä tahansa, ja ohjelman pystyisi ottamaan käyttöön vaikka minuutissa.

Tuotteesta tuli loistava. Mutta ensimmäinen mokamme oli, että panostimme myyntiin ja unohdimme markkinoinnin.

Meillä ei ollut markkinointiviestiä mietittynä, joten emme voineet lämmittää potentiaalista asiakasta etukäteen. Myyjien oli soiteltava kylmille asiakkaille, mutta heillä ei ollut keinoja viestiä, kuinka uudenlainen ja kuinka erilainen tuotteemme oli.

Emme osanneet kiteyttää. Emme tienneet kuinka kertoa, että olemme jotain aivan toisenlaista kuin DAM-kategorian tuotteet. Myyjät olivat vaikeuksissa ilman markkinointimateriaalia.

Ensimmäinen moka johti toiseen: annoimme myynnin määritellä markkinoinnin. Myyjät puhuivat puhelimessa asiakkaan termein, jolloin ajauduimme asiakkaan mielikuvissa DAM-kategoriaan. Ja siellä taistelu on rankkaa. Olimme päätyneet sinisen meren strategiasta verentahrimille punaisille vesille.

Kolmas mokamme oli jo tapahtunut. Emme olleet määrittäneet kategoriaamme kirjallisesti tarpeeksi hyvin. Niinpä emme huomanneet ajelehtimista pois kurssilta. Yhtäkkiä huomasimme olevamme DAM-markkinoilla, joita nimenomaan olimme halunneet välttää.

Tähän odysseiaan meni 12 kuukautta ja 50 000 euroa.

Lopuksi maalasimme itsemme nurkkaan oikein kunnolla. Neljäntenä mokana – sisältömarkkinoinnin oppien mukaisesti – tuotimme aiheesta runsaasti blogikirjoituksia ja ensimmäisen yrityksille suunnatun oppaan. Niinpä olimme itse kategorioineet itsemme väärään paikkaan.

Oppirahat on nyt maksettu. Opimme, että ilman markkinointiviestintää ei pidä lähteä myymään yhtään mitään. Jos tuote on laiva, niin viestintä on merikortti. Ilman sitä päätyy upottavaan karikkoon.

Varo valeasiantuntijoita

Loka Laitinen parjasi aikoinaan päivystäviä dosentteja, noita yliopistojen mielipideautomaatteja. Journalistin onkin syytä kurkistaa päivystävien dosenttien lunttilistaan, jos jutun teko hyytyy.

Päivystävistä mielipideautomaateista olemme päässeet jo onneksi eteenpäin, journalismi kehittyy. Nykyisin juttuun kuin juttuun saadaan painoa soittamalla “asiantuntijalle”. Soitetaan alan organisaatioon, haastatellaan ensimmäistä aiheesta jotain tietävää ja esitellään haastateltava asiantuntijana.

Haastateltavalta voidaan myös kysyä referenssejä, joko omia tai organisaation. Jos ne vakuuttavat, voidaan asiantuntija esitellä johtavana asiantuntijana tai jollain muulla superlatiivilla.

Katleenan piinapenkissä

Sain maanantaina kunnian olla testaamassa pilottina Katleena Kortesuo Tolkku blogiin -kirjoittajakoulutusta.

Olen fanittanut Katleena (Kortesuon) Ei oo totta -blogia jo pari vuotta, mutten ole aikaisemmin tavannut. Syyskuussa Katleena kertoi tuotteistusprojektistaan ja haki koekaniinia testaamaan Tolkku blogiin-kirjoituskoulutusta. Rustasin siltä istumalta ilmoittautumismailin ja yllätyksekseni tulin valittua monien vapaaehtoisten joukosta koeajajaksi.

Olen blogannut tammikuusta 2007, tämä on 177:s postaus. Olikin jo aika saada ammattilaisen apua.

Eilen oli sitten aika istua päivä yhdessä ja saada tolkkua blogiini. Lupasin Katleenalle antaa palautteen tuotteistuksesta. Tässä se tulee. Bloggaajan tyyliin, julkisesti.

Mitä luvattiin?
Katleena lupasi päivän aikana syntyvän 5 valmista postausta, 25 aihetta, 5 korjattavaa kirjoitusmaneeria, 5 aihesammiota, 10 otsikkokikkaa, 30 kielioppiknoppia ja koko joukon muita vinkkejä. Yhteensä 100 erilaista vinkkiä blogin kirjoittamiseen. Täyttyikö tavoite?

Asiakasuskollisuusjohtaja lupaa vähemmän ja toimittaa enemmän. 

Katleena tietää tämän ja niinpä laskuri pysähtyi 110 vinkkiin. Erinomaista!

Miten toimittiin?
Istuimme päivän neukkarissa, läppärit savuten, tykki tykittäen, yhteistä dokumenttia työstäen. Päivän kulku oli mietitty tarkkaan. Alustukset oli monilta osin räätälöity minulle. Tai ainakin se tuntui siltä. Yleistä kamaa oli siis niukalti. Niinkuin pitääkin. 

Katleena oli perehtynyt blogiini ja kirjoitustyyliini hyvin. Tulipa eteen esimerkkejä, joita en edes muistanut kirjoittaneeni. Monta plussaa, monta miinusta. Kehityskohteita, vahvistettavia piirteitä.

Monet koulutukset lipsuvat aikataulussa kuin juna. Siis VR:n juna. Asiaa on liikaa ja lopussa puolet on käymättä. Tolkku blogiin eteni aikataulussa kuin Sveitsiläinen juna, joka ei muuten koskaan ole yli 2 minuuttia myöhässä. Ei vaikka vuodessa sataa 12 metriä lunta! Revi siitä VR. Asiaosuus päättyi myöhästymisestäni ja häiriöyrityksistänikin huolimatta täysin ajallaan. 

Jokainen bloggari tarvitsee apua eri asioissa. Tuttuja perusasioita ei viitsi kovin pitkään kuunnella. Eikä tarvinnutkaan. Homma sopeutui hyvin tarpeisiini. Kävimme paljon keskustelua mm. blogien syöttämisestä muihin sosiaalisiin medioihin, kommentoinnista ja vieraskynäjutuista. Sain siis vinkkejä niissä kohdin kuin erityisesti tarvitsinkin.

Mitkä fiilikset?
Erinomainen setti. Juuri sitä mitä tarvitsin. Boostia kirjoittamiseen. Tyylin vahvistamista, virheiden korjaamista, lisää itsevarmuutta siitä että tietää tekevänsä asioita pääsääntöisesti oikein.

Erityisenä plussana päivän lopuksi tehty aikataulutus kirjoittamiselle aiheineen ensi kesään asti. Nyt ei tarvitse kuin noudattaa sitä. Helppo nakki.

Entäpä kehityskohdat?
Pilotiksi homma toimi kuin kypsä tuote. Hyvää voi aina kehittää ja tässä keskeisimmät ajatukset:

• Päivän lopuksi tehtyyn aikataulutukseen omien juttujen lisäksi kommentointi toisissa blogeissa ja vieraskynäkirjoitukset omiksi sarakkeikseen.
• Samasta aikataulutuksesta fläppiversion sijaan Google Docs-versio, niin ei tarvitse itse dokumentoida.
• Osallistujalle etukäteen  valmistelutehtäviä 1/vko esim. 4 viikon ajan. Laittaa bloggaajan miettimään asioita etukäteen ja orientoitumaan tulevaan koulutukseen.
• Bloggaajan työvälineistä, analysoinnista, juttujen syöttämisestä automaattisesti twitteriin & facebookiin voisi tehdä annettavan materiaalin. Hyödyllistä, mutta ei kannata ottaa agendaan. 
• Tähän voisi myydä kuukausi/vuosihintaisen valmennus- eli seurantapalvelun. Maailma ei tule valmiiksi yhdessä koulutuksessa eikä into ja tahti välttämättä säily. Tyyliäkin on hiottava pikku hiljaa. Samoin tavoitteet voisi lyödä kiinni ja niitä voisi seurata ja miettiä mitä kannattaa seuraavaksi painottaa. Tätä ei kannata tehdä kasvotusten, vaan puhelinsessiolla. 

Suosittelisinko?

Ilman muuta! Tolkku blogiin sopii niin aloittelevalle kuin kaltaiselleni vuosia kirjoittaneelle business -bloggaajalle. Lisäksi Katleena osaa antaa palautetta nätisti, mutta napakasti. Setti on henkilökohtaisesti räätälöityvä ja siitä jäi paljon konkreettista käteen seuraavaksi 6 kuukaudeksi.

Lue myös Katleenan kommentit koeajosta.

Hyvä kuva, mutta missä se on?

Maanantain Iltalehdessä oli pokkarikameravertailu. Miinuksia yhdelle ja tähtiä toiselle.

Kameroiden vertailu on kuitenkin täysin turhaa, jos kuvat päätyvät jonnekin kiintolevyn syövereihin, josta niitä ei löydä erkkikään.

Ennen vanhaan kaikilla oli lipastonlaatikko, jossa oli satakunta järjestämätöntä kuvaa. Nykyään jokaisella on tiedostokansio, jossa on kymmeniä tuhansia järjestämättömiä kuvia.

Silti kaikki vakuuttavat, että valokuvat ovat tärkeitä muistoja. Erään tutkimuksen mukaan 64 % amerikkalaisista ei vaihtaisi valokuviaan edes miljoonaan dollariin.

Ja tästä huolimatta kuvat ovat sekaisin ja kateissa.

Aivan kuin rakentaisi valtavan ostoskeskuksen ilman pohjakuvaa ja opaskylttejä. Ja sen jälkeen Iltalehti vertailisi, että mikä puoti on paras, tajuamatta olennaisinta.

TJ, iltapäivälehti ja päätöksenteon keveys

Saatavien perintää ja tarratulostimia yrityksille.

Jos iltapäivälehti on oikea media tavoittaa yritysten myyntisaatavista tai tarratulostimista vastaavat, niin mitä se kertoo businesspäättäjistä? Mediatoimistoista? Kilpailusta? Mediaostajista?